Oli mukavat isojen poikien juhlat lauantaina. Kiitos vieraille! Tässä kuva pienimmistä pojista jotka juhlien jälkimainingeissa katselivat pikku kakkosta.
Kuusi vuotta sitten syntyi pienen pieni poika. Iloinen ja rauhallinen lapsi(ainakin ensimmäiset vuodet, rauhallisuus on sittemmin vaihtunut poikien leikeiksi...). Tämä kuusivuotias tietää mitä haluaa, tulevaisuus ei vielä pelota ja suunnitelmat ovat huimia. Rumpalisti, vuorikiipeilijä, trumpetisti (parempi kuin Miles Davis), jalkapalloilija, kitaristi... Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo. Mutta samalla olisi mukavaa ettei pieni mies kasvaisi liian nopeasti. Vanhimpana lapsena hänellä alkaa olla jo isojen poikien elkeitä, haluaa kuunnella omassa huoneessa yksin musiikkia (eilen viimeksi Robinin levyä, joskus se on Deep Purplea, Star Wars soundtrackia, Stravinskyn Tulilintua...) katselee itseään peilistä ja miettii siistejä vaatteita... Kuitenkin nautti eilen kun sai istua äidin sylissä nojatuolissa ennen nukkumaanmenoa, ei olisi millään siitä lähtenyt.
Aamiaiseksi sankari toivoi lettuja (kun en hyväksynyt karkkiaamiaisehdotusta). Tarkennus toiveeseen oli että ne pitää olla sellaisia vaaleita lettuja ettei ole yhtään mustaa, kun se musta maistuu pahalle. Melko kohtelias tapa kertoa äidille että ethän polta niitä tällä kertaa...
Kokeilin uutta tossumallia ja neulahuovutusta. Syntyi syntymäpäivälahja siskolleni. Oli niin mukava ohje että taidan käyttää uudestaan, neulahuovutus oli tosi helppoa ja mukavaa jos ei oteta huomioon käsikipua. Onneksi kipu tuli vain lihasten tottumattomuudesta eikä jäänyt pysyväksi. Samanlaista kun käsin vatkatessa vaikka kermavaahtoa...
Vielä viikko sitten Päppääjä ei tiennyt missä hänen sänkynsä on...
Nyt hän on nukkunut monta yötä omassa sängyssään. Kaikki sujui kuin itsestään, vahingossa löysimme hyvän iltarytmin...luulin että sitä pitäisi harjoitella, minunkin. Illalla luen iltasadun hänen vieressään ja hän nukahtaa, ja nukkuu aamuun asti, no ei ihan joka yö.
Kuitenkin joka aamu sängyssämme on joku ylimääräinen, tänään neljävuotias...
"Hei nyt tunee tää nämpötina ja kyymätina" huusi nelivuotiaamme kun säätiedotus alkoi telkkarista...
On ollut niin keväistä että pojat ovat jo pyöräilleet. Aluksi pihassa, mutta eilen kävimme täällä harjulla pienen lenkin. Neljävuotias ihanuus oppi ajamaaan ilman apupyöriä! Viime viikolla kun kaivoimme ensimmäistä kertaa pyörät varastosta hän sanoi että otetaanko apupyörät pois. Otimme ja hän oppi samantien huristelemaaan. Lähteminen on vielä hankalaa mutta kun vauhtiin pääsee... Laulelee mennessään ja hymyilee.
Menimme marraskuun loppupuolella kangaskauppaan ostamaan kitarakotelon sisään suojakangasta. Siksi siis mies oli mukana... Hän löysi sieltä tämän:
Kysyi että teetkö siitä minulle nuottikassin jos ostan kankaan? Vastasin kyllä ja reilu kolme kuukautta ehti kulua kunnes sain sen tehtyä, monta muuta projektia on ehtinyt väliin ja hiukan elämääkin...
Reilun viikon päästä meillä juhlitaan lastenkutsuilla toisin sanoen isojen poikien synttärijuhlissa... Sankari teki eilen hienoja kutsukortteja. Perunaleimasimeen hän tilasi pääkallon ja valitsi itse akryylimaaleista värit. Selvästi taiteilijalla oli alusta lähtien visio koska osasi minulle selittää heti mitä haluaisi. Keskittyneesti hän maalasi, tänään pitäisi vielä kirjoittaa tekstit ja laittaa postiin...
Vein puolisen vuotta sitten kassillisen macin lastenaterioiden leluja varastoon. Pojat ovat niitä välillä kyselleet mutta en itsekään niitä löytänyt. Nyt salamavaloja vaatehuoneesta kaivaessa ne tulivat vastaan ja kyllä olivat pojat iloisia. Täytyypä tehdä sama muillekin leluille että vie vähäksi aikaa varastoon niin tulee uutta mielenkiintoa... Ja huoneeseen lisää tilaa. Olisi vain siellä varastossa enemmän tilaa.
Onpas mukavaa kun pitkäaikaisia projekteja saa valmiiksi... Muistatteko isoäidin neliöt?
Monen lisäneliön jälkeen sain takin valmiiksi. Neliöitä oli mukava virkata esim. Bussimatkalla. Oli vähän pähkäilyä kuinka takin saa kasaan kun taas ilman ohjeita tein, no olen tyytyväinen lopputulokseen ja iloinen pirteistä väreistä. Käytin kolmea eriväristä puro lankaa.
Koko talven ovat jalkani palelleet kylmillä lattioilla, pelkät villasukat eivät riittäneet. Sain viimein tehtyä itselleni huovutetut tossut. Kokeilin tehdä tällä kertaa paloista, palat olivat mukava neuloa mutta kasaaminen ärsyttävää...
No tässä vielä jättiläisen tossuista normaalikokoisiksi. Neljävuotiaan jaloissa edelleen näyttävät hieman isoilta...
Lattiatyyny projekti sai päivitystä kun jouduin tekemään siihen uuden sisäpussin, tuli vähän pienempi ja päällyspussiin nappikiinnitys... Lasten suosikki edelleen. Aloitin tänään myös säkkituolien tekemistä pojille, meillä kun oli ylimääräistä pakkausstyroksia (niitä sellaisia isompia palleroita). Tein jo kokeeksi yhden sisäpussin, nyt pitäisi suunnitella kankaat päällisiin.
Laitoimme isommille pojille kerrossängyn. Päppääjän pinnasänky alkoi jo paukkua liitoksistaan (liimaukset vain), johan se kuusi vuotta oli meillä käytössä. Vanhin sai yläsängystä samalla oman huoneen jossa hän nykyään soittaa kornettiläksynsäkin... On tyytyväinen kun on joku oma paikka jota saa itse määrätä. Kaksi yötä siellä jo nukkui mutta seuraavat kaksi nukahti sohvalle joten ne tuli vietettyä päppääjän sängyssä.
Päppääjän päiväunirytmit ovat menneet ihan sekaisin. Pinnasängyssä hän nukkui ainoastaan päiväunet, sinne oli pakko rauhoittua kun ei poiskaan päässyt... Äsken juuri minulta meni tunti kun yritin häntä nukuttaa kunnes viimein simahti, monta kertaa meinasi lähteä sängystä seikkailemaan. Eilen pyysin häntä viemään yökkärinsä sänkyyn. Raukka yritti etsiä pinnasänkyä omasta huoneestaan, eikä tiennyt minne olisi yökkärinsä laittanut. Täytyy yrittää totuttaa hänet uuteen isoveljen vanhaan sänkyyn...
Vetokarkkeja
Kävimme toissailtana kuutamokävelyllä metsän reunassa. Aivan mahtavasti kuu valaisi puiden välistä lumista metsää. Näimme kirkkaana Venuksen, Jupiterin ja Marsin ja tietenkin kuun. Päppääjä hoki koko ajan kuu kuu, samaa hän tekee aina kuun bongattuaan, monesti automatkoilla päivälläkin yhtäkkiä vierestä kuuluu kuu! Kuin ihmeen kaupalla pieni kuoppaisella polulla kaatuileva päppääjä vältti kaikki koiranjätökset metsässä, niitä oli tosi paljon. Kukaan meistä ei onneksi pimeässä osunut yhteenkään. Paitsi tänään sitten kävelyllä rattailla ajoin tortun päälle. En ymmärrä koiranomistajia, jos pitää hankkia koira niin pitäisi myös sitoutua hoitamaan kaikki ikävätkin velvollisuudet. Pitäisi varmaan laittaa poliiseja sakottamaan kaikkia jotka eivät koiransa jälkiä siivoa. Oikein innolla odotan kun tulee kevään sulat kelit ja kaikki sadat kakat keskellä kävelytietä matkalla puistoon (200m) sulavat myös...
